Hankeväsymystä vai hankevireyttä?
”Meillä olisi tällainen hanke, tuletko mukaan?” On sangen mielenkiintoista tarkkailla omia reaktioitaan, kun kuulee tämän nykyajan tunnuslauseen. Uusi hanke, niinkö? Innostunko ideasta edes varovasti − vai valtaako minut äkillinen halu poistua paikalta, ehkä jopa piiloutua pöydän alle tai sohvanpohjaan?
Kuulin sanan ”hankeväsymys” ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa, kun työskentelin Euroopan aluekehitysrahaston kulttuuriprojektissa Pohjois-Suomessa. Projektini pyrki rakentamaan yhteistyötä Karjalan tasavallan kirjallisuusväen kanssa ja keskittyi samaisiin runokyliin Vienassa, joista Lönnrot aikoinaan keräsi kansanrunoutta Kalevala-eepokseen.
Hankeväsymystä kuulemma oli havaittavissa noissa runokylissä, kun EU-projekteja tuli ja meni. Ymmärsin, että väsymystä runokylien asukkaille aiheutti ennen kaikkea se, että hankkeita oli niin monia ja ne olivat osin päällekkäisiä. Hankkeita erikoisine lyhennenimineen putkahteli ilmoille kuin sieniä syyssateella; touhua, suunnitelmia ja korkealentoista puhetta riitti. Pysyviä tuloksia lienee putkahdellut ilmoille niukemmin. Se on varmasti ollut iso tekijä, joka on luonut skeptisyyttä hankemaailmaa kohtaan.
Kävi minullakin noina vuosina joskus mielessä, että osa hankkeista taisi olla pystyssä ihan vaan siitä syystä, että ne voitiin pistää pystyyn. Ei siis siksi, että niillä olisi oikeasti ollut paljonkaan annettavaa.
2000-luvun alun jälkeen on paljon vettä virrannut Vantaassa. Hankkeita on ehtinyt tulla ja mennä niin Karjalan laulumailla kuin kotimaassa, meillä Helsingissä ja Myllypurossakin. Onkohan väsymystä ilmassa vai luovatko hankkeiden tarjoamat mahdollisuudet innostusta?
Ja mikä oikeastaan on tuo ilmiö, hanke, johon voi väsyä? Hankehan on työelämän tapa organisoida hyvin, hyvin erilaisia asioita. Koko termi on varsin hämäävä, koska hanke voi tarkoittaa niin monenlaisia asioita. Määritelmän mukaan hanke on rajattu tehtäväkokonaisuus, joka pyrkii tiettyihin tavoitteisiin. Hanke on ainutkertainen, tarveperustainen ja suunnitelmallinen. Sillä on selkeästi määritellyt resurssit ja ajallinen raami: alku ja loppu. Nämä ovat lähtökohdat, kaikki muu hankkeissa sitten yleensä meneekin paikallisen tilanteen ja tarpeen mukaan. Hankkeiden tavoitteet voivat olla abstrakteja tai hyvin konkreettisia, toiminta mitä moni-ilmeisempää. Se voi olla kehittämistä ja mallintamista, uudistamista ja säilyttämistä, kokeiluja, vahvistamista ja yhdessäoloa.
Tekisi oikeastaan mieli sanoa, hankkeisiin väsyminen on siis vähän kuin väsyisi itse elämään. Ja se ei ole mikään houkutteleva asia.
Jos väsymys kuitenkin joskus uhkaa, suosittelen ensimmäiseksi koko ”hanke”-sanan aktiivista unohtamista. Väitän, että mieli virkistyy ihmeellisesti, kun ei ajattele ”tekevänsä hanketta” tai ”osallistuvansa hankkeeseen” vaan ajattelee tekevänsä ihan oikeita, itselleen ja muille mielekkäitä ja merkityksellisiä asioita.
Näkemykseni mukaan Työste-hankkeessa on asetelma, joka jo lähtökohtaisesti torjuu hankeväsymystä. Työsteessähän myllypurolaiset eivät ole passiivinen kohderyhmä, jota varten jokin virallinen taho suunnittelisi erilaisia asioita ja aktiviteetteja. Työsteessä annettua on ainoastaan se, että tavoitteena on hyvinvointia ja toimintakykyä tukeva toiminta. Siitä eteenpäin kaikki on napakasti myllypurolaisten omissa käsissä.
Marianne Roivas
suomen kielen ja viestinnän lehtori