Kylässä Juttutuvalla

Ikäihminen kotiympäristössä -harjoittelujaksolla pääsin tutustumaan Työste-hankkeeseen, sen toimijoihin ja Myllypuron alueen verkostoihin. Tein tutkimusmatkaa hanketyöskentelyn moninaiseen maailmaan. Hankkeen eräänä kokeiluna oli Yläkiventie 2-4:n talojen kivijalkatoiminnan kehittäminen. Kevään aikana geronomiopiskelijoiden ryhmä oli projektiopinnoissaan ideoinut uutta toimintaa Juttutuvaksi nimettyyn tilaan yhdessä asukkaiden kanssa. Viiden viikon aikana tutustuin kivijalkatoimintaan ja alueen asukkaisiin.

Olin mukana perjantaisin kävelyporukan matkassa Myllypuron ympäristössä ja torstaisin pidimme jumppatuokioita. Hyödynsin pilates-ohjaajan osaamistani ja sovelsin tuoleilla tehtävään jumppaan pilates-liikkeitä ja hengitysharjoitteita. Käytimme pilatespalloja, joiden myötä moni sai uusia liikkeellisiä oivalluksia. Jumppa houkutteli mukaan uusiakin asukkaita ja nostatti yhteishenkeä. Kokeilimme myös tanssillista improvisaatiota musiikin tahtiin ja hieroimme toistemme hartioita. Ymmärsin että yhdessä liikkuminen ja kosketus ovat avaimia yhteyden syntymiseen ihmisten välillä. Kun on hieronut naapurinsa hartioita, on luonnollisesti helpompaa tutustua ja keskustella. Se rikkoi mielestäni “jäätä” ihmisten väliltä ja tunnelma oli katossa kun jumpan jälkeen kahvittelimme valtavan kokoisten korvapuustien kera. Jumppakärpäsen puraisemat Juttutupalaiset aikovat jatkaa jumppaamista, seinältä löytyvät ohjeet ja omat pilatespallotkin he innostuivat hankkimaan.

Neulepuikkojen suihke ja kahvin leijaileva tuoksu iloisen puheensorinan seassa. Kahvipöydässä ja käsitöiden äärellä tarinoitiin arjen tapahtumista ja menneisyyden muistoista vuorotellen. Aloittelevana sukankutojana ihastelin Juttutupalaisten käsityötaitoja, villasukkiakin oli kertynyt tilaan valtava pino. Yhdellä erityisosaamisena olivat lapaset, toisella sukat ja kolmas virkkasi neuleliiviä ilman ohjetta. Osa pisteli menemään kanavatöinä kauniita maisemakuvia. Kuuntelin tarinoita eletystä elämästä, kovista kohtaloista, ilon hetkistä, vaikeuksien voittamisesta, sinnikkyydestä. Aistin naisten keskuudessa vahvaa vertaistukea, auttamisen halua ja ymmärrystä. Käsitöiden äärellä oli helppo puhua vaikeistakin asioista, kenties jakaa sellaistakin josta ei ole aiemmin pystynyt puhumaan.
Juttutupa on eräänlainen olohuoneen jatke, kuten asukkaat itse sitä kuvasivat. Sinne on helppo tulla kahvittelemaan ja jutustelemaan. Loppukeväällä asukastila laajenee ja se antaa uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle. Järjestimme Juttutuvalla ideapajan, jossa yhteiskehittämisen menetelmillä kirjattiin ylös ajatuksia yhteisöllisyydestä ja tilan toiminnasta. “Toiveiden tila” otsikon alle käytävään sai kirjata asioita, joita haluaisi uudessa tilassa kokea, nähdä, kuulla tai haistaa. Learning Cafe -menetelmän avulla eri pisteillä pohdittiin uusia toiminnan muotoja esim. koottiin kukan terälehtiin määreitä siitä millainen on hyvä yhteisö. Valtavaa yleisömenestystä emme saavuttaneet mutta aktiivisen porukan kanssa synnytimme uusia toteuttamiskelpoisia ideoita ja pohdimme yhteisöllisyyden merkitystä. Seinälle hahmotellun yhteisöllisyysjanan mukaan yhteisöllisyys koetaan tällä hetkellä heikoksi mutta tulevaisuudessa sen toivotaan vahvistuvan.

Toiseen ideapajaan tuli alueen kouluikäisiä lapsia piipahtamaan ja heiltä saatiin lisää ideoita tilan käyttöön. Tämän myötä heräsi toiveikkuus sukupolvien välisen yhteisen toiminnan mahdollisuuksista. Tulevassa Ravintolapäivä -tapahtumassa (20.5.17) Juttutupalaiset esittelevät tiloja ja pyrkivät saamaan lisää asukkaiden ideoita uusien tilojen suhteen. Toiveita kivijalkatoiminnan uudenlaisesta kukoistuksesta on siis ilmassa. Asukkaat kokivat, että ilman Työste-hanketta, he eivät olisi saaneet Juttutuvan toimintaa heräämään henkiin. He saivat hankkeen myötä tärkeää tukea ja kannustusta. Toive uusien osallistujien suuremmasta määrästä on edelleen toteutumatta mutta kaikki mahdollisuudet siihen ovat olemassa.


Harjoittelun tiimoilta olin muutamana päivänä alueen kotihoidon matkassa sekä tutustumassa Myllypuron monipuoliseen palvelukeskukseen. Sain solmittua yhteyden kivijalkatoiminnan ja palvelukeskuksen välille järjestämällä esittelytilaisuuden Juttutuvalle. Monille keskuksen toiminta ei ollut tuttua ja asukkaat innostuivat ideasta. He suunnittelivat myös tekevänsä yhteisen tutustumisretken palvelukeskukselle. Kotihoidon kanssa kartoitimme mahdollisuuksia saada saattaja-apua sellaisille asukkaille, jotka eivät itsenäisesti pääse osallistumaan kivijalkatoimintaan.

Oivalsin kuinka tärkeää tällaisessa hanketyöskentelyssä on osoittaa aitoa kiinnostusta ja olla kiireettömästi läsnä ihmisten parissa. Siinä ovat mielestäni tärkeimmät lähtökohdat kun jalkaudutaan kokeilujen ja kehittämisen ajatuksella. Koen että tämän lyhyen harjoittelujakson aikana pääsin lähelle asukkaita ja tavoitin heidän kokemuksiaan asuinympäristöstään. Toivon että toimintani vaikutti positiivisesti asukkaiden osallisuuden kokemukseen ja antoi pienen piristysruiskeen yhteisöllisyyden kehittymiselle. Harjoittelun päätyttyä muistelen lämmöllä Juttutuvassa koettuja hetkiä ja ihania ihmisiä, jotka ottivat minut avosylin vastaan. Ainutlaatuinen tutkimusmatkani Työsteen polulla oli antoisa ja opettavainen kokemus, olen siitä kiitollinen.
Teksti ja kuvat: Geronomiopiskelija Niina Räty

Vastaa