Syksy 2016 on ollut vilkasta aikaa! Työpajoissa ja kokeiluissa on tapahtunut paljon

Kevään 2016 työpajoissa ideoituja ja yhdessä päätettyjä kokeiluun vietäviä toimintoja on käynnistetty syksyn 2016 aikana . Näistä esimerkkeinä  ovat Kivijalkatoiminnan kokeilu Heka-talojen kanssa sekä Yhteisöllisen ruokailun kokeilu Aurinkoisen Hymyn kanssa. Kävelyporukat kokeilu on jatkunut ja vakiintunut alueen toiminnaksi. Sananlaskut -kokeilu on myös lähdössä hienosti eteenpäin. Kävelyporukat kokeilu on jatkunut viime keväästä alkaen ja kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea vireille ja aktiivisille osallistujille.

Kokeilutoimintojen  kehittämisen rinnalla on jatkettu joka kuukausi toteutunutta ideapajatyöskentelyä Myllärissä. Näissä pajoissa on jaettu kokeilujen sisältämiä asioita, annettu tilaa uusille ideoille ja myös huolehdittu omasta hyvinvoinnista. Hanketyössä annamme itsestämme – siispä marraskuun ideapajassa keskityttiin omaan hyvinvointiin Metropolian fysioterapiaopiskelijoiden ohjauksessa.

paja

Työpajoihin ja kokeiluihin osallistuneet ovat olleet  erittäin aktiivisesti  Työsteen edustajina Myllypuron syksyn eri tapahtumissa, kuten Myllypuropäivässä ja Työsteen Sillat  seminaarissa.

kavelyseminaari

Vastaa